The Microphones

SISÄLTÖVAROITUS: Kuolema

The Glow Pt. 2 on kulttimaineen kerännyt Indie-folk albumi bändiltä The Microphones. The Microphones on Phil Elverumin muodostama bändi, ja hän toimi bändin ainoana pysyvänä jäsenenä bändin muodostamisesta (1996), loppuun asti (2003), jonka jälkeen Elverum on äänittänyt ja esiintynyt pääasiassa nimellä Mount Eerie. The Glow Pt. 2 on julkaistu syyskuun 11. 2001 ja toimii bändin kolmantena albumina.

The Microphones tunnetaan erittäin kokeellisesta ja epäperinteisestä musiikista, jossa testataan rajoja ja ei mennä normien mukaisesti. The Glow Pt. 2 ei ole mitenkään poikkeus tästä. Vaikka albumi on pääasiassa Indie-folkia, Elverum on ottanut paljon vaikutteita mm. extreme metallista, ambientista ja avantgarde-musiikista.

The Glow Pt. 2 saattaa tuntua karkealta, amatöörimäiseltä tai sotkuiselta, mutta se on juuri se syy mikä tekee kokemuksesta niin uniikin. Elverum ei pelkää ottaa riskejä ja albumin kuuntelu alusta loppuun tuntuu seikkailulta, raaoista rumpusooloista, rauhallisiin kitarariffeihin ja rehellisiin lyriikkoihin. Tuotanto menee minimalistisesta niin kuin biisi Headless Horseman, maksimalistiseen kuten biisissä Samurai Sword, joka ensikuuntelulla kuulostaa vain ääneltä, mutta kun sitä kuuntelee uudestaan ja uudestaan siitä saa irti enemmän ja enemmän joka kuuntelu kerralla.

Albumi alkaa tunnelmallisella lo-fi tyylisellä tuotannolla biisissä I Want the Wind to Blow, joka kehittyy läheisestä ja lämpimästä akustisesta kitarasta, hieman uhkaaviin taustarumpuihin, jonka jälkeen valtavat ja ylivoimaiset särötetyt rummut valtaavat koko äänimaailman. Kappale kuulostaa siltä, että olisit yöllä mökissä keskellä valtavaa metsää, ja raju myrsky on nousemassa aivan ikkunan ulkopuolella ja sinun pitää vain antaa sen tapahtua.

I want the wind to blow:n siirtyminen albumin nimikkokappaleeseen The Glow Pt. 2 on yksi Indie rock historian ylistetyimpiä kappaleiden välisiä siirtymiä. Nimikkokappale on selvimpiä lausuntoja siitä, mitä koko albumi haluaa kertoa ja tehdä. Elverum käsittelee jälkiseurauksia emotionaalisesta menetyksestä ja tekee siitä konfrontaation sitä epämukavaa faktaa vastaan, että hän on vielä elossa. Kappaleen rakenne muuttuu jatkuvasti rankoista rummuista, akustiseen kitaraan, henkisesti musertavaan pianoon, ja aavemaiseen urkuharmoniin, jonka jälkeen biisi loppuu hitaasti lämpimän resonoivalla kitaralla.

Yksi albumin isoimpia kohokohtia on kolmas biisi The Moon. Biisin teema jatkuu samalla aiheella, jossa käsitellään teemaa, jossa ihmisen keho jatkaa elämistä, jopa mahdottoman henkisen tuhon jälkeen. The Moon kuulostaa siltä, jos yrittäisi elää muistossa parisuhteesta, joka on jo kadonnut. Tulkitsen, että kappaleen nimi The Moon voisi olla säiliö Elverumin muistoista, johon hän yhdistää muistoja vanhasta parisuhteesta ja asioista mitä he ovat tehneet yhdessä. Kun Elverum katsoo kuuta, hän näkee muistot vanhasta parisuhteestaan: ”I went out last night to forget that, I went out and stared it down, But the moon just stared back at me, And in its light I saw my two feet on the ground”. Uskon Elverumin tarkoittavan tällä sitä, että parisuhteet voi loppua, mutta muistot pysyvät silti samana. Elverum voi muuttua ihmisenä, mutta kuu on aina muuttumaton.

Toinen mieleenpainuvimmista kappaleista albumista on The Gleam, Pt. 2, joka poikkeaa albumin muista kappaleista. Se kuulostaa haavoittuneelta, tyhjältä ja olo tulee pieneksi, kun taustalla soivat valtavat lattiatomi rummut, ja sävelkorkeudeltaan muunneltu kitara, jotka muodostavat arvokkaan marssin ympäröimään muita instrumentteja sekä Elverumin laulua. Kappaleen hiljaisuuden jälkeen alkaa henkilökohtainen lempi biisi albumilta, Map. Map kertoo vähemmän sydänsuruista ja enemmän disorientaatiosta omassa maailmassa. Kappale kertoo itsensä löytämisestä henkisesti, fyysisesti ja eksistentiaalisesti. Koko albumin aikana Elverum yrittää etsiä itseään valtavan menetyksen jälkeen ja kartta pitäisi olla ratkaisu tähän. Realistisesti tunteet ja epätoivo ei toimi niin kuin maantiede, voit tietää missä olet fyysisesti samalla kun sinulla ei ole mitään ideaa missä olet henkisesti. Map kuulostaa siltä, että olet eksynyt pimeään metsään ja yrität löytää reittiä ulos, mutta jokainen suunta mihin menet, jatkuu vain syvemmälle metsään. Tunnet kun hitaasti menetät toivosi itsesi löytämisestä, mutta silti jatkat liikkumista tietämättä mitä seuraava askel, seuraavat elämänvaiheet antavat.

The Glow Pt.2 on mestariteos, joka on vaikea ymmärtää ensimmäisellä kuuntelukerralla. Se on kokeileva, raaka, kuumottava, ylivoimainen, musertava, mutta samalla kaunis, tunnelmallinen ja rohkea. Albumi on erittäin uniikki eikä se pelkää ottaa riskejä ja se vain paranee joka ikisellä kuuntelu kerralla. Sen sotkuisuus ja amatöörimäisyys tietyissä riffeissä ja laulukohdissa tuo omaperäisyyttä kuuntelukokemukselle, enkä missään nimessä muuttaisi albumista yhtään mitään.